Maailman vilkkain lentoreitti löytyy idästä!

Vilkkain lentoreitti yllättää

Jos pitäisi veikata, mikä on maailman suosituin lentoreitti, mitä veikkaisit? Moni arvelisi sen olevan ehkä New Yorkin ja Lontoon välinen reitti tai kenties Pekingistä Shanghaihin suuntautuva reitti. Oikea vastaus ei kuitenkaan ole kumpikaan näistä, vaan varsin yllättäen sisäinen lento Etelä-Koreassa, nimittäin maan pääkaupunki Soulista Jejun kaupunkiin suuntautuva lentoreitti. Tätä väliä lensi viime vuonna huikeat yksitoista miljoonaa matkustajaa, jonka vuoksi se onkin maailman vilkkain lentoreitti. Valuuttamuunnin tai valuuttalaskin on hyvin hyödyllinen apuväline jos haluat tietää etukäteen Wonin valuuttakurssi ennen kun matkustat Etelä Koreaan.

Kakkossijalle sijoittuvaa Tokion ja Sapporon väliä lentävää yhteyttä käytti hiukan yli seitsemän miljoonaa henkeä, kolmanneksi sijoittuvaa Fukuoka-Tokio-reittiä kuusi miljoonaa henkeä ja neljättä sijaa pitävää Melbourne-Sydney-reittiä viisi miljoonaa henkeä, joten ykkössijalle päässyt reitti on suvereenissa johdossa. Tulevaisuudessa Jejuun kohdistuvan lentoreitin ennakoidaan lisäävän suosiotaan niin, että vuotuisen matkailijoiden määrän odotetaan kasvavan jopa huikeaan 13 miljoonaan.

 

auringonlasku

 

Lentoreitin suosiosta kertoo jo se, että Soulista pääsee Jejuun peräti 15 minuutin välein. Soulin lentokentällä lähtevien lentojen taulua tarkastellessa ei tuskin voi olla huomaamatta, kuinka tihein aikavälein Jejuun lentoja lähtee. Joka ikinen päivä Soulin ja Jejun väliä jyllää noin kaksisataa lentoa, jotka kuljettavat lomalaisia saarelle ja sieltä pois. Matkanteko on joutuisaa ja kukkaroystävällistä, sillä Soulin suurkaupungin sykkeestä pääsee ihastuttavan rauhalliselle Jejun saarelle lepuuttamaan hermojaan 450 kilometrin päähän alle tunnin lentomatkalla. Lentoliput maksavat tyypillisesti hiukan yli sata euroa per suunta, joka on varsin kohtuullinen pienemmälläkin budjetilla matkailevan näkökulmasta.

Jejua kutsutaan ”Etelä-Korean Havaijiksi”

Oletko koskaan kuullut Etelä-Korean eteläpuolella sijaitsevasta pikkuisesta Jejun saaresta? Mikäli et ole, tuskin olet ainoa laatuasi! Kyseessä on meille suomalaisille verrattain tuntematon paikka, joskin Jejun saari on todella suosittu matkailukohde eteläkorealaisten keskuudessa ja varsin tuttu paikka myös monelle muulle aasialaiselle turistille. Suomalaisia sinne eksyy lähinnä Kaakkois-Aasian matkoillaan, mutta saaressa on toki potentiaalia vaikka mihin. Mikä sitten vetää saarelle niin valtavan määrän turisteja? Etelä-Korean Havaijiksikin kutsuttu Jeju on kerta kaikkiaan kaunis ja subtrooppinen saari, jonka kukkaloisto ja kauniit rannat houkuttelevat puoleensa vuosittain turisteja yhä uudelleen ja uudelleen.

Saaren huikeasta luonnosta kielii myöskin se, että vuonna 2011 se nimettiin lähes yksimielisesti yhdeksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. Jejun saarella matkaileva löytää itsensä keskeltä dramaattisia vulkaanisia maisemia, maanalaisia luolia, patikointireittejä ja kuvauksellisia rantapoukamia. Jejun saarella sijaitsee myös Hallasanin vuori, joka on maan korkein ulottuen 1940 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle. Vuoren huipulta löytyy vaikuttava Baengnokdamin kraaterijärvi, jossa legendan mukaan leikki aikoinaan joukko velhoja järvellä vettä juovien valkopeurojen kanssa. Muita saaren vetonauloja ovat myöskin Jeju Love Land –puisto, joka on eroottisiin patsaisiin keskittyvä ainutlaatuinen puistoalue täynnä falloksia ja muita seksuaalissävytteisiä taideteoksia.

 

Kiinalaisten suosiossa

Jeju on erityisesti häämatkalaisten suosiossa, jotka lähtevät viettämään sinne kuherruskuukauttaan upeiden maisemien keskelle. On kuitenkin huomattava, ettei saari ole yksinomaan korealaisten turistien suuressa suosiossa. Saari vetää puoleensa myös sankoin joukoin kiinalaisia matkailijoita, sillä itsehallintoalueena kiinalaiset pääsevät vierailemaan saarella viisumivapaasti.

Suosiota selittää myös se, että Jeju tunnetaan laajasta ja monipuolisesta kasinotarjonnastaan, joka houkuttelee kiinalaisia paikalle jo siksikin, että Kiinassa kasinolla pelaaminen on laitonta. Kiinalainen matkailualan jätti Ctrip ilmoitti vuonna 2014, että kiinalaisten turistien valtaisaa Etelä-Korean matkailun suosiota selitti juurikin Jejun saarelle kohdistuva turismi.

 

jejun-saari

 

Upeasta luonnostaan ja paratiisinomaisuudestaan huolimatta Jejulla on myös pimeäkin puolensa, sillä 40-luvun loppupuolella saarella koettiin kapina, jonka Etelä-Korean hallitus tukahdutti verisesti. Tämän seurauksena surmansa sai arviolta 30 000 saarelaista. Surullisista tapahtumista huolimatta saarella eletään uutta aikakautta ja matkailun myötä Jejun tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta.

Kommentoi

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Verkkosivusto käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Sulje