Keitä olemme?

Tämän sivuston takana on aktiivisesti mediaa seuraava Helsingistä kotoisin oleva opiskelijapariskunta, jonka vapaa-ajasta varsin iso osa lohkeaa netissä erilaisilla uutissivustoilla ja sosiaalisilla foorumeilla surffailemiseen. Meistä toinen opiskelee toista vuotta matkailualaa ammattikorkeakoulussa ja toinen ensimmäistä vuotta psykologiaa yliopistolla, joten luonnostaankin uutisten aihepiirit saattavat usein liipata läheltä omia kiinnostustenkohteitamme. Tälle sivustolle pyrimme kuitenkin valikoimaan mahdollisimman monipuolisen kokoelman erilaisia uutisjuttuja niin matkailun, politiikan, urheilun, netissä pelaamisen, psykologian, ruuanlaiton, rakentamisen, teknologian, ympäristön, taiteiden ja erilaisten kulttuurien saralla. Täällä käsiteltävät uutiset ovat ajankohtaisia ja netissä viraaliksi yltyneitä juttuja. Toivomme, että tänne laitetut artikkelit herättävät lukijoissakin tuntemuksia ja kenties innostavat kirjoittamaan ajatuksiaan kommentteihin.

Netti on toki pullollaan erilaisia uutissivustoja, niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin ja sekä isompia että pienempiä sivustoja. Näiltä uutissivustoilta löytyy toki vaikka minkämoista uutista, mutta tälle sivustolle pyrimme kokoamaan poimintoja niistä kaikkein hauskimmista, erikoisimmista tai muuten ajatuksia herättävistä uutisista. Esille on nostettu sellaisia mielenkiintoisia ja hassuja uutisia, joista lukija voi halutessaan kehitellä jutunjuurta tuttujensa kanssa tai joiden arvioimme muuten vaan piristävän sivustolla pyörähtävän lukijan päivää. Otamme mielellämme vastaan palautetta sivuston sisällöstä ja pyrimme aina kehittämään tarjontaamme lukijakunnan kannalta mieluisammaksi ja viihdyttävämmäksi. Pysyhän kuulolla, sillä tarkoituksenamme on päivittää sivustolle uutisia sitä mukaa kun satumme hauskoihin tai muuten pysähdyttäviin uutisiin netin ihmeellisessä maailmassa törmäämään!